Kamelin Palmu, 2. kappale: 'Kommunikointi ongelmia?'

Kamelin palautuminen vei aikansa, ja tämän jälkeen myös yleisö oli haihtunut. Ääretön meri oli tyyni, taivas oli nyt satunnaisten pilvien koristelema. Pilvien, joidenka peittoon porottava aurinko katosi vähän välillä. Palmu veteli sikeitä, säästellen energiaansa, jota aurinko ei enää jatkuvalla syötöllä tarjonut sille, ja jota ilman palmupuu vaipuisi ikuiseen uneen. Kameli nousi istumaan, pää hiukkasen vinossa tuijotti nuokkuvaa palmupuuta. Tämän kookkaat, vihertävät lehdet hulmusivat hetkittäisten tuulenvirtausten navakassa tahdissa. Kameli lähestyi palmupuuta oikein hitaasti, ja kun pääsi erittäin lähelle, päästi napakasti:
-"Böö!", kamelin kuonolle pääsi pieni virne, kun palmu säikähtää säpsähti.
-"Mites sä oot tänne saarelle joutunu?", kameli uteli.
-"Kun näen auringon nousevan meren takaa, laskevan meren taakse, näen ikuisuuteen...", palmu kohista vastasi tyypilliseen tapaansa, ja kameli ei tietenkään ymmärtänyt mitään.
-"Noniin.. Tämmönen iihan pikkupikku kysymys, miks sä puhut niin kummallisesti? Onko sulla jokin sairaus, vai ootko muuten vaan tyhmä?", kameli kiersi palmupuuta ilkkuilen kysellen. Kamelia oli selvästi alkanut ottamaan päähän yksinäisen palmupuun tyyli kommunikoida. Palmu säpsähti taas, mutta tällä kertaa kamelin röyhkeälle kysymykselle ja suorastaan pilkkaavalle elehtimiselle. Tuohtuen kumartui, levitti mahtavat kahdeksan lehteään suoraan kamelin eteen peittäen viimeisenkin auringonsäteen ja kahautti:
-"Yhden päivän kohtelias, toisen taas vailla tapoja, onko niitä edes? onko, Onko!?"
Kameli meni hämilleen palautteesta, otti pari askelta taaksepäin ja pienellä pelonvarauksella huusi takas:
-"T-täh? miten mun pitäs sitten kysyä, kun ei sustakaan selkoa ota?", kamelin silmistä saatto huomata tämän kasvavan pelon ja sumentavan vihan sekoituksen. Palmupuu hämmästyi kamelin reaktiosta ja hilliintyi, sillä eihän kameli mitään luonteelleen mahda. Luonteelleen, johonka ehkä 'karu maailma' hänet on kasvattanut. Ja luonteelleen, jonka palmu tuntee jo ennestään varsin hyvin.
-"Anteeksi suothan.. siitä on aikaa, kun viimeksi pahan mieleni avaan...", palmu äkillisen häpeän vallassa, runko takakenossa kohisi.

Anteeksipyynnöstä huolimatta kamelikin pahoitti herkän mielensä ja painu vihaisena istumaan saaren reunalle, josta oli etäisyyttä yksinäiseen palmupuuhun huvittavat kolme metriä. Mutta tämä ei haitannut, sillä palmu oli liian häpeissään kahistakseen mitään saati mistään vähään aikaan. Kameli tuhisi vielä hetken, kunnes alkoi jälleen kerran haikailevasti tuijottaan taivaanrajaa, jonne ääretön merikin näyttäis loppuvan. Yksinäinen palmupuu vältti kahisemasta kamelille, ei sillä, että palmua oli loukattu, vaan koska palmu ei ollut tuohtunut koskaan ennen, tai no, ei erittäin pitkään aikaan, ja tämän tunteen palmu oli hyödyttömänä yrittänyt haudata sisälleen kauan sitten, ja nyt palmu häpeää. Palmu yllättyi kuullessaan kamelin kutsuvan, ja kääntyi kamelia kohti. Kameli istua nökötti edelleen saaren reunalla kolmen metrin päässä, raukean surullinen katse palmuun päin:
-"Oikeasti.. Vaikka sä selität outoja... Silti tunnut sen verran fiksulta kasvilta, että varmaan osaat selittää..", kameli käänsi katseensa takaisin kauas äärettömälle merelle jatkaen:
-'... Onko maailma tosiaan kutistunut näin pieneksi saareksi?'
-'Maailmoja tulee ja menee harva se päivä, olen nähnyt sen, tämä ei ole ainoa, pyydän, tiedä se...', palmu yrittää parhaansa mukaan saada verkkaiset lauseensa kuulostamaan järkeviltä kamelin korvaan.
-'Eli mä olen kui olenki tullut tänne tuolta jostain? Eikä tää ole maailma, jossa vartuin, vai mitä?', kameli yrittää parhaansa mukaan ymmärtää palmun arvoituksellista kahinaa.
-'Oikeassa olet, kameli, oikeassa olet..', palmu huokaisisi helpotuksesta, jos sillä olisi keuhkot.

Kamelin Palmu, 1. kappale: 'Palmut puhuu?'

-"Horisontissa näkyy saari!"
Nämä sanat olivat kamelin ainoa muisto hänen havahtuessa painajaisunesta. Hiukan kaviolla silmiään hieraisi, avautui näkymä silmiinkantamattomasta merestä. Kameli nousi seisomaan jaloilleen, tunsi karheaa kavioidensa pohjalla, alla hiekka poltti taivaalla lepäilevän auringon lailla. -'Missä mä olen?', kameli hämmästellen pyöri ympäriinsä. Pienen tutkinnan ja tähystelyn jälkeen tajusi olevansa saarella, jota tuskin näkyis maailman kartalla, vaikka suurennuslasilla katsois. Saarella, joka tuskin oli kaksi kertaa asukastaan suurempi. Ja saarella, jolla asusti kamelin lisäksi yksinäinen palmupuu.

-'Kameli, emme ole puhuneet aikoihin... mutta viimeksi eilen', kahisi palmu epäselvästi kamelille.

-'Mitä meinaat, ku vasta heräsin paikassa, jota en ole aiemmi nähny?' kameli oudoksuen kysyi palmulta, mutta palmu kiersi vastausta lausahtaen: -'Koska yksi päivä aloittaa sen, mitä toisena päivänä on jo tapahtunut...'

-'Mitä ihmettä höpötät, palmu?' kameli turhaantuu kun ei saa selvää.
-'Koska meri niin halusi, sinä ajauduit tälle saarelle, asioista joita olet tehnyt ja joita sinulle on tehty... Niin minäkin, koska olen yksinäinen palmupuu...'
-'Emmää nyt tajuu yhtään mitä sä sössötät!' kameli röyhkeästi moitti palmun kommunikointi tyyliä. Palmu hiljeni.

Kameli katsahti takaisin merelle, kalat loiski sen peilimäisellä, lainehtivalla pinnalla ja lokit leikitellen napsi niitä suihinsa. Aurinko porotti taivaalla kuin viimeistä päivää. -'Uuuh.. voispa ryyppästä vaikka koko maailman vedet', kameli tyytyväisenä katseli silmiinkantamatonta merta ja lampsi hörppäämään hiukkasen. Imeskeltyään merta vähän aikaa, reaktion tyyliin, kameli purskautti vedet takaisin. -'Plurskis, pthyi! köhh köh! mitä ihmettä? Kuka on laittanu suolaa veteen!?', kauhisteli, sillä ei hän ole koskaan meren äärellä ollut. Lokit nauroivat kamelin sähellykselle, jopa kalat yhtyivät räkätysparaatiin. Hetken kuunneltuaan tuota, kamelilta pärähti hihat: -'Painukaa siitä jo, tai mä puraisen teitä!' ja -'Turpa kii, tai mäki alan nauraan, mitäs siihen sanotte!' hän puhkuen ja hiekkaa potkien ampui naurettavilla uhkauksillaan räkättäjiä, joilla alkoi jo vedet tirskumaan silmistään hillittömän shown seurauksena. Palmu laskeutui riehuvan kamelin korvan juurelle ja kuiskaten kuhisi: -'He nauravat, koska hurrikaani heiluttaa kameliaan... jatka, ole hyvä... jatka.' Palmun sanat vain lisäsivät kamelin turhamaista raivoa. Raivoa, joka alkoi turhautuneisuutena pohjattoman janon tunteesta ja kykenemättömyydestä sen sammuttamiseen. Show yltyi ja yltyi, kunnes lopulta kameli uupui. Lokit putosivat kellumaan vetten päälle vatsat kipeinä, ja heidän hapenpuute oli niin ankara, että he huomaamattaan tekivät vaihtokauppaa hapen ja syötyjen kalojen välillä. Ja koska lokit nielevät kalat kokonaisina, nämä poloiset luulivat jo tulleensa elämänsä päätepysäkille, lokin vatsaan. Mutta pääsivätkin karaten pomppien pois näiden henkeään haukkoilevien petojen suista. Kalat olivat kiitollisia pelastajallensa. Pelastajallensa, joka tietämättää uhrasi kunniansa heidän henkensä vuoksi.

-'Helpottiko raivoisa hetki?..' palmu kahista kysyi ja jatkoi: -'Pelastit henkiä, mutta pyydän, ethän moista toiste tekisi, tällä kertaa hyvän sait aikaan, mutta arpapelin lailla, myrsky ei valitse uhrejaan...' Kameli ei saanut sanottua puuskutukseltaan muuta kuin: -'Uuhh.. tähh, pelashin huuhhh... mihä hhenkhiä?'