Nämä sanat olivat kamelin ainoa muisto hänen havahtuessa painajaisunesta. Hiukan kaviolla silmiään hieraisi, avautui näkymä silmiinkantamattomasta merestä. Kameli nousi seisomaan jaloilleen, tunsi karheaa kavioidensa pohjalla, alla hiekka poltti taivaalla lepäilevän auringon lailla. -'Missä mä olen?', kameli hämmästellen pyöri ympäriinsä. Pienen tutkinnan ja tähystelyn jälkeen tajusi olevansa saarella, jota tuskin näkyis maailman kartalla, vaikka suurennuslasilla katsois. Saarella, joka tuskin oli kaksi kertaa asukastaan suurempi. Ja saarella, jolla asusti kamelin lisäksi yksinäinen palmupuu.
-'Kameli, emme ole puhuneet aikoihin... mutta viimeksi eilen', kahisi palmu epäselvästi kamelille.
-'Mitä meinaat, ku vasta heräsin paikassa, jota en ole aiemmi nähny?' kameli oudoksuen kysyi palmulta, mutta palmu kiersi vastausta lausahtaen: -'Koska yksi päivä aloittaa sen, mitä toisena päivänä on jo tapahtunut...'
-'Mitä ihmettä höpötät, palmu?' kameli turhaantuu kun ei saa selvää.-'Koska meri niin halusi, sinä ajauduit tälle saarelle, asioista joita olet tehnyt ja joita sinulle on tehty... Niin minäkin, koska olen yksinäinen palmupuu...'
-'Emmää nyt tajuu yhtään mitä sä sössötät!' kameli röyhkeästi moitti palmun kommunikointi tyyliä. Palmu hiljeni.
Kameli katsahti takaisin merelle, kalat loiski sen peilimäisellä, lainehtivalla pinnalla ja lokit leikitellen napsi niitä suihinsa. Aurinko porotti taivaalla kuin viimeistä päivää. -'Uuuh.. voispa ryyppästä vaikka koko maailman vedet', kameli tyytyväisenä katseli silmiinkantamatonta merta ja lampsi hörppäämään hiukkasen. Imeskeltyään merta vähän aikaa, reaktion tyyliin, kameli purskautti vedet takaisin. -'Plurskis, pthyi! köhh köh! mitä ihmettä? Kuka on laittanu suolaa veteen!?', kauhisteli, sillä ei hän ole koskaan meren äärellä ollut. Lokit nauroivat kamelin sähellykselle, jopa kalat yhtyivät räkätysparaatiin. Hetken kuunneltuaan tuota, kamelilta pärähti hihat: -'Painukaa siitä jo, tai mä puraisen teitä!' ja -'Turpa kii, tai mäki alan nauraan, mitäs siihen sanotte!' hän puhkuen ja hiekkaa potkien ampui naurettavilla uhkauksillaan räkättäjiä, joilla alkoi jo vedet tirskumaan silmistään hillittömän shown seurauksena. Palmu laskeutui riehuvan kamelin korvan juurelle ja kuiskaten kuhisi: -'He nauravat, koska hurrikaani heiluttaa kameliaan... jatka, ole hyvä... jatka.' Palmun sanat vain lisäsivät kamelin turhamaista raivoa. Raivoa, joka alkoi turhautuneisuutena pohjattoman janon tunteesta ja kykenemättömyydestä sen sammuttamiseen. Show yltyi ja yltyi, kunnes lopulta kameli uupui. Lokit putosivat kellumaan vetten päälle vatsat kipeinä, ja heidän hapenpuute oli niin ankara, että he huomaamattaan tekivät vaihtokauppaa hapen ja syötyjen kalojen välillä. Ja koska lokit nielevät kalat kokonaisina, nämä poloiset luulivat jo tulleensa elämänsä päätepysäkille, lokin vatsaan. Mutta pääsivätkin karaten pomppien pois näiden henkeään haukkoilevien petojen suista. Kalat olivat kiitollisia pelastajallensa. Pelastajallensa, joka tietämättää uhrasi kunniansa heidän henkensä vuoksi.
-'Helpottiko raivoisa hetki?..' palmu kahista kysyi ja jatkoi: -'Pelastit henkiä, mutta pyydän, ethän moista toiste tekisi, tällä kertaa hyvän sait aikaan, mutta arpapelin lailla, myrsky ei valitse uhrejaan...' Kameli ei saanut sanottua puuskutukseltaan muuta kuin: -'Uuhh.. tähh, pelashin huuhhh... mihä hhenkhiä?'
0 kommenttia:
Lähetä kommentti