Kamelin Palmu, 2. kappale: 'Kommunikointi ongelmia?'

Kamelin palautuminen vei aikansa, ja tämän jälkeen myös yleisö oli haihtunut. Ääretön meri oli tyyni, taivas oli nyt satunnaisten pilvien koristelema. Pilvien, joidenka peittoon porottava aurinko katosi vähän välillä. Palmu veteli sikeitä, säästellen energiaansa, jota aurinko ei enää jatkuvalla syötöllä tarjonut sille, ja jota ilman palmupuu vaipuisi ikuiseen uneen. Kameli nousi istumaan, pää hiukkasen vinossa tuijotti nuokkuvaa palmupuuta. Tämän kookkaat, vihertävät lehdet hulmusivat hetkittäisten tuulenvirtausten navakassa tahdissa. Kameli lähestyi palmupuuta oikein hitaasti, ja kun pääsi erittäin lähelle, päästi napakasti:
-"Böö!", kamelin kuonolle pääsi pieni virne, kun palmu säikähtää säpsähti.
-"Mites sä oot tänne saarelle joutunu?", kameli uteli.
-"Kun näen auringon nousevan meren takaa, laskevan meren taakse, näen ikuisuuteen...", palmu kohista vastasi tyypilliseen tapaansa, ja kameli ei tietenkään ymmärtänyt mitään.
-"Noniin.. Tämmönen iihan pikkupikku kysymys, miks sä puhut niin kummallisesti? Onko sulla jokin sairaus, vai ootko muuten vaan tyhmä?", kameli kiersi palmupuuta ilkkuilen kysellen. Kamelia oli selvästi alkanut ottamaan päähän yksinäisen palmupuun tyyli kommunikoida. Palmu säpsähti taas, mutta tällä kertaa kamelin röyhkeälle kysymykselle ja suorastaan pilkkaavalle elehtimiselle. Tuohtuen kumartui, levitti mahtavat kahdeksan lehteään suoraan kamelin eteen peittäen viimeisenkin auringonsäteen ja kahautti:
-"Yhden päivän kohtelias, toisen taas vailla tapoja, onko niitä edes? onko, Onko!?"
Kameli meni hämilleen palautteesta, otti pari askelta taaksepäin ja pienellä pelonvarauksella huusi takas:
-"T-täh? miten mun pitäs sitten kysyä, kun ei sustakaan selkoa ota?", kamelin silmistä saatto huomata tämän kasvavan pelon ja sumentavan vihan sekoituksen. Palmupuu hämmästyi kamelin reaktiosta ja hilliintyi, sillä eihän kameli mitään luonteelleen mahda. Luonteelleen, johonka ehkä 'karu maailma' hänet on kasvattanut. Ja luonteelleen, jonka palmu tuntee jo ennestään varsin hyvin.
-"Anteeksi suothan.. siitä on aikaa, kun viimeksi pahan mieleni avaan...", palmu äkillisen häpeän vallassa, runko takakenossa kohisi.

Anteeksipyynnöstä huolimatta kamelikin pahoitti herkän mielensä ja painu vihaisena istumaan saaren reunalle, josta oli etäisyyttä yksinäiseen palmupuuhun huvittavat kolme metriä. Mutta tämä ei haitannut, sillä palmu oli liian häpeissään kahistakseen mitään saati mistään vähään aikaan. Kameli tuhisi vielä hetken, kunnes alkoi jälleen kerran haikailevasti tuijottaan taivaanrajaa, jonne ääretön merikin näyttäis loppuvan. Yksinäinen palmupuu vältti kahisemasta kamelille, ei sillä, että palmua oli loukattu, vaan koska palmu ei ollut tuohtunut koskaan ennen, tai no, ei erittäin pitkään aikaan, ja tämän tunteen palmu oli hyödyttömänä yrittänyt haudata sisälleen kauan sitten, ja nyt palmu häpeää. Palmu yllättyi kuullessaan kamelin kutsuvan, ja kääntyi kamelia kohti. Kameli istua nökötti edelleen saaren reunalla kolmen metrin päässä, raukean surullinen katse palmuun päin:
-"Oikeasti.. Vaikka sä selität outoja... Silti tunnut sen verran fiksulta kasvilta, että varmaan osaat selittää..", kameli käänsi katseensa takaisin kauas äärettömälle merelle jatkaen:
-'... Onko maailma tosiaan kutistunut näin pieneksi saareksi?'
-'Maailmoja tulee ja menee harva se päivä, olen nähnyt sen, tämä ei ole ainoa, pyydän, tiedä se...', palmu yrittää parhaansa mukaan saada verkkaiset lauseensa kuulostamaan järkeviltä kamelin korvaan.
-'Eli mä olen kui olenki tullut tänne tuolta jostain? Eikä tää ole maailma, jossa vartuin, vai mitä?', kameli yrittää parhaansa mukaan ymmärtää palmun arvoituksellista kahinaa.
-'Oikeassa olet, kameli, oikeassa olet..', palmu huokaisisi helpotuksesta, jos sillä olisi keuhkot.